Ei kategoriaa

Kissojen kastrointi- ja sterilointiprojektissa Indonesiassa

Vuokko Pekkola oli marraskuussa 2014 Indonesiassa Gilin saarilla Cats of Gili-järjestön vapaaehtoisprojektissa. Hän kirjoittaa kokemuksestaan seuraavaa:

IMG_0345

Heippa! Minua pyydettiin kertomaan kokemuksiani vapaaehtoistyöstä kehitysmaassa joten olkaapa hyvä: Olin marraskuussa 2014 kaksi viikkoa Gilin saarilla Indonesiassa. Gilin saaria on kolme: Gili Trawangan, Gili Meno ja Gili Air ja ne sijaitsevat lähellä suurempaa Lombokin saarta. Saarilla ei ole lainkaan moottoriajoneuvoja vaan ihmisten ja tavaroiden kuljetus hoituu perinteiseen tyyliin hevoskärryillä. Saarilla ei ole myöskään lainkaan koiria mutta kissoja on senkin edestä. Eläinlääkäripalvelut eivät kuulu Gileillä vakituisesti tarjolla oleviin palveluksiin vaikka niille toki olisi usein tarvetta. Tilanteen helpottamiseksi ja kissapopulaation määrän hillitsemiseksi vapaaehtoisvoimin toimiva järjestö Cats of Gili järjestää yleensä noin puolivuosittain saarelta toiselle kiertävän klinikan, jossa kissoja kastroidaan ja steriloidaan ja sairaat kissat hoidetaan vapaaehtoisten eläinlääkäreiden ja hoitajien voimin. Sain tietää tämän järjestön olemassaolosta kurssikaverini Facebook-päivitysten kautta kun hän oli samaisella klinikalla vapaaehtoistyössä noin vuotta ennen omaa reissuani. Toinen kurssikaverini innostui lähtemään mukaan ja saimme vielä hänen pikkusiskonsa avustajaksemme.

IMG_0601

Matkan etukäteisjärjestelyt sujuivat melko vaivattomasti, koska Gilien päässä toimintaa organisoi suomalainen kissanainen. Saimme sähköpostitse hyvät ohjeet saarille saapumisesta ja muista tietämisen arvoisista asioista. Diiliin kuului, että vapaaehtoisille tarjottiin majoitus sisältäen aamiaisen sekä lounaan kaikkina niinä päivinä kuin olimme töissä klinikalla. Majapaikat olivat miellyttäviä ja saaret kauniita, vaikka varsinkin Gili Trawanganilla turismia alkaa olla jo sen verran että koskemattomasta luonnosta ei oikein voi puhua.

Klinikalle saapuminen ensimmäisenä päivänä oli eräänlainen kulttuurishokki Yliopistollisen eläinsairaalan isoihin, valoisiin ja puhtaisiin leikkaussaleihin tottuneelle eläinlääkärille: kissoja leikattiin pienessä, kuumassa ja hämärässä huoneessa vieri vieressä. Nopeasti kuitenkin alkujärkytys haihtui kun tarttui tuumasta toimeen. Leikkasimme useimpina päivinä 30 – 40 kissaa päivän aikana kahdessa vuorossa (koska kaikki eläinlääkärit eivät kuitenkaan olisi mahtuneet huoneeseen samaan aikaan) ja varsinkin loppua kohden kissojen määrää rajoittavaksi tekijäksi muodostuivat kissoja pyydystävien vapaaehtoisten määrän vähäisyys ja kissakorien katoaminen. Paikalliset suhtautuivat työhömme pääosin myönteisesti vaikka toisenlaisiakin mielipiteitä oli havaittavissa. Varsinkaan tiineiden kissojen steriloimista ei selvästikään katsottu hyvällä.

IMG_0361

Klinikkaan osallistui eläinlääkäreitä ja hoitajia sekä eläinlääketieteen opiskelijoita useista eri maista. Suurin osa vapaaehtoisista ei ollut paikalla koko aikaa vaan tietyn osan ajasta ja osa oli vain tietyllä saarella. Yksi reissun suurimmista anneista oli ehdottomasti uusiin kollegoihin tutustuminen. Myös opiskelijoiden opettaminen sai uuden näkökulman verrattuna yliopistolla tapahtuvaan klinikkaopetukseen. Kokonaisuutena reissu oli ehdottomasti positiivinen kokemus ja voin Gilejä suositella vapaaehtoiskohteena kissojen ystäville!

Cats of Gilin nettisivuille pääset tästä!