Ei kategoriaa

Elämääni Intiassa – yksi normipäivä Worldwide Veterinary Service India -kurssikeskuksessa eteläisessä Intiassa

57_img_9618_wvs

Teksti: Ilona Otter
Kuvat: Richardmurgatroyd

Sanon lapsille heipat kun he lähtevät kouluun ja istun autoon ja ajan 20min työmatkan kiemurtelevaa vuoritietä töihin. Olen ollut WVS-järjestössä töissä jo seitsemän vuotta ja tämänhetkinen nimikkeeni on Director of International Veterinary Training. Vastaan siis kirurgiapainotteisen eläinlääkärien täydennyskoulutuksen suunnittelusta ja toteutuksesta kurssikeskuksessamme Ootyn kaupungissa Tamil Nadun osavaltiossa, etelä-Intiassa. WVS:llä on myös kaksi muuta kurssikeskusta; yksi Thaimaassa ja toinen vasta nyt elokuussa 2016 avattu Goalla, Intiassa. Samalla täällä kehitetyllä konseptilla WVS on järjestänyt kirurgiakursseja myös Malawissa ja Nepalissa. Kurssien tarkoituksena on opettaa yleensä melko yksinkertaisilla vastaanotoilla toimiville eläinlääkäreille peruskliiniskirurgisia taitoja maissa joissa eläinlääketieteen opetus ei aivan kaikilta osiltaan vastaa tätä päivää.

Perillä WVS ITC:ssa (worldwide veterinary service international training center) minua on vastassa klinikan yksisilmäinen maskottikoira Gabbar sekä takajalkansa amputaatiosta toipuva toistaiseksi nimetön koira joka odottaa kuljetustaan takaisin sinne mistä se oli löydettykin. Klinikan ovella on jo jonossa muutamia omistajia lemmikeineen ja poliklinikkavuorossa oleva junioriresidenttieläinlääkärimme on ottamassa sisään ensimmäisenä tullutta potilasta. Ajanvarauskäytäntö on edelleen, kaikkien näiden vuosien jälkeen vain haave. Jotkut omistajat toki soittavat etukäteen ja kysyvät koska on hyvä tulla mutta useimmat eivät soita. Potilaiden ongelmat ovat myös usein sellaisia ettei niitä voi käännyttää ovelta vaikka ei ajanvarausta olisikaan. Poliklinikkatyö on melkein yhtä kuin päivystyspotilaiden hoitaminen. On pahoja, tulehtuneita ja matoisia puremahaavoja, murtuneita jalkoja, veriripuleja, vieras-esine-epäilyjä ja kahektisia syömättömyyksiä joita ei ole ajoissa viety kunnon tutkimuksiin ja hoitoon. Käyn lyhyesti kirjanpitäjän kanssa läpi muutaman laskun ja sovimme seuraavasta pankissakäymispäivästä ja varmistan että edellisen kuukauden kirjanpitoraportti on lähetetty Englantiin, emo-järjestö WVS:n kirjanpitäjälle, oikeita kulukoodeja käyttäen. Järjestötyö perustuu lahjoituksiin ja hankerahoituksiin ja jokaisella lahjoittajajärjestöllä voi olla omanlaisensa vaatimukset varojen käytön raportoinnin suhteen. Tarkkana pitää olla että kaikki WVS Indian alaiset hankkeet ja niihin käytetyt varat raportoidaan oikein. Olen onnellinen että en ole kirjanpitäjä mutta toisaalta meidän hankkeiden kasvamisen ja lisääntymisen myötä olen omassa työssäni joutunut yhä enemmän mukaan projektirahoitussuunnitteluun ja valvomaan kirjanpitoa. Pikainen vilkaisu sähköposteihin ja sitten kennel-osaston kautta leikkaussaliin auttamaan kirurgiakurssilaisia.

100_img_9951_wvs

Eräs entinen kurssilaisemme joka on töissä kulkukoirasterilaatiojärjestössä pohjois-Intiassa kysyy neuvoa koskien hankalaa potilastapausta; siihen täytyy palata ajan kanssa. Kenneleissä tarkastan aamukierron tehneeltä junioriresidenttieläinlääkäriltä onko sisällä mitään ongelmatapauksia vai ovatko kaikkien leikattujen koirien haavat saaneet asteikolla 0-5 joko 0 tai 1. Jos joku haava on saanut kakkosen (erittää tai turvonnut) tai enemmän (osittain auki) – tarkastan sen koiran uudelleen itse ja sovin jatkotoimenpiteistä junioriellin kanssa. Ongelmatapaukset ovat hyvin harvinaisia ja olemme tunnettuja maineestamme korkealaatuisessa kenttä-/peruskirurgiassa. Pidän laatuvaatimuksenamme olematonta tarvetta post-operatiivisille antibiooteille sekä kivutonta paranemista. Koirat eivät välitä haavoistaan eivätkä yritä nuolla niitä vaikkei kaulureita käytetä ollenkaan. Tämä yllättää monet intialaisista eläinlääkärikurssilaisistamme, jotka ovat oppineet aika hurjaan antibioottien käyttöön, eivätkä ole kuulleetkaan että leikkauksen jälkeen ei aina tarvitse antaa antibiootteja ja jotka eivät ole nähneet intrakutaaniommelta eivätkä oppineet multimodaalista ja pre-emptiivistä analgesiaa. Juniorelli näyttää hyvin parantuvaa koiraa jolla oli paha matoinen puremahaava tullessaan. Otan hienosti parantuneesta, iloisesta koirasta kuvan jaettavaksi järjestön sosiaalisessa mediassa.

156_img_0347_wvs

Leikkaussalissa hyörii kaksitoista intialaista eläinlääkärikurssilaista, 5-6 meillä töissä olevaa avustajaa sekä 3-4 WVS ITC eläinlääkäriä ohjaamassa ja valvomassa leikkauksia. Kaikki meillä töissä olevat intialaiset eläinlääkärit ovat ensin käyneet kaksiviikkoisen kirurgian kurssimme emmekä ota töihin muuta kuin kurssinkäymisen kautta. Intialainen eläinlääkärikoulutus painottuu kotieläintalouteen ja kirurgiaa opiskellaan käytännossä vain kirurgian ja radiologian jatkokoulutuksessa kanditutkinnon suorittamisen jälkeen. Silloinkin mm. sarven sahaus lasketaan kirurgiseksi toimenpiteeksi eli on aivan tavallista että kirugian erikoistumisjatkokoulutuksesta valmistunut eläinlääkäri ei osaa itsenäisesti steriloida koiraa. Olenkin todennut että parhaat eläinlääkärit meille töihin saa vastavalmistuneista joilla ei tietenkään ole vielä mitään kokemusta mutta he eivät myoskään ole oppineet huonoja tapoja ja he ovat innokkaita oppimaan ja tekemään hyvää kirurgiaa. Kurssilaiset työskentelevät pareittain siten että toinen leikkaa ITC eläinlääkärin valvomana / avustamana ja toinen valvoo anestesiaa. Jokainen kurssilainen leikkaa kurssilla kaksi koiraa päivässä ja valvoo kaksi anestesiaa. Päivittäinen totaalileikkausvolyymimme on siis 20-24 koiraa. Katukoirasterilaatioprojektiksi jossa on näin monta eläinlääkäriä, se on aika vähän. Kaikki meillä töissä olevat eläinlääkärit leikkaisivat kukin itse 15-20 koiraa päivässä. Omakin ennätys on 18 koiraa/päivä ja oma maksiennätysnopeus 14min/sterkka. WVS ITC:n ensisijainen tavoite on kuitenkin eläinlääkärien käytännön täydennyskoulutus ja järjestämme näitä kaksiviikkoisia kirurgiakursseja ilman taukoja vuoden ympäri. Kuuden toimintavuoden aikana olemme järjestäneet yhteensä 115 kirurgian kurssia WVSITC –kampuksella ja lisäksi useita erityiskursseja (esim. ihotaudit, neurologia, diagnostinen kuvantaminen, kissat). Olemme järjestäneet yksittäisiä kirurgian kursseja myös eri puolilla Intiaa yhteistyössä Mission Rabies – ohjelman kanssa. Tällä kertaa leikattavana on perussterilaatioiden lisäksi myös suuri nisäkasvain ja otan sen tehtäväkseni yhdessä yhden kurssilaisen kanssa. Kaikki leikkaustapaukset ovat meillä opetustilanteita.

106_img_9990_wvs

Leikkausten välissä käyn toimistossa vastaamassa sähköposteihin tai auttamassa polilla olevaa eläinlääkäriä hankalien tapausten kanssa tai lukemassa läpi tai kirjoittamassa uusia hankesuunnitelmia. Meillä on myös työn alla muutama julkaisu, joihin yritän ehtiä paneutua aina kun voin. Kun leikkaukset ovat ohi tältä päivältä on vuoroni luennoida kurssilaisille vastuullisesta antibioottien käytöstä. Kurssiohjelmaan kuuluu että iltapäivisin, leikkausten jälkeen, kurssilaisille pidetään luentoja tärkeistä perusasioista kuten esimerkiksi tästä lempiaiheestani antibioottien käytöstä, traumahaavojen hoidosta, analgesiasta tai eutanasia-päätoksenteosta ja elämänlaatu-arvioinnista. Iltapäivän aikana on ‘dog catcing team’ – eli porukka eläintenhoitaja-/avustajiamme joiden työnä on ottaa kaduilta kiinni verkoilla vapaana juoksevia koiria – tullut päivän reissultaan takaisin ja heillä on pick-upissa erillisessä häkissä koira jonka oli nähty juoksentelevan päämäärättömästi ja purevan muita koiria sekä keppejä ja aidantolppia yms. Meidän maakunnassa, Nilgirisissä, ei ole raivotautitapauksia ollut enää vuosiin, systemaattisen katukoirarokotustyön ansiosta, mutta olemme nyt laajentaneet toimintaamme maakunnan rajojen yli ja siksi koiria on tänään pyydystetty kauempaa ja samalla löydetty raivotautiepäilytapaus. Koska oireet ovat tyypilliset; koiralla on selvästi neurologisia oireita ja se yrittää laiskasti purra häkin kaltereita, lopetamme sen heti ja yksi eläinlääkäreistämme, asianmukaisiin suojavarusteisiin pukeutuneena, irrottaa pään. Mehupilliä käyttäen hän ottaa aivokudoksesta kattavan näytteen ja tekee raivotauti-pikatestin. Tulos on selkeästi positiivinen. Näytettä otetaan lisää lähetettäväksi varmistustestiä (direct fluorescence antibody test) varten Bangaloreen (8 tunnin ajomatka bussilla, näyte pitää viedä henkilökohtaisesti laboratorioon).

113_img_0028_wvs

Antibioottiluennon jälkeen jään vielä hetkeksi juttelemaan kurssilaisten kanssa. Heillä on paljon kysymyksiä ja he ovat vaikuttuneita siitä mitä saavat oppia tällä kurssilla. Monet sanovat että ovat oppineet kahden viikon aikana enemmän kuin vuodessa yliopistossa tai että tämä on paras heidän ikinä käymänsä kurssi tai että nyt he ymmärtävat mitä oikein on olla eläinlääkäri ja ovat ylpeitä ja innoissaan kaikesta mitä he voivat vielä ammatissaan tehdä. Heiltä saamani valtavan positiivinen palaute on yksi suurimmista syistä mikä motivoi minua tässä työssä. Vaikka työpäiviini mahtuu paljon ihan perusrutiinia ja kolkyt-ja-risat –ruuhkavuosielämä pyörii tiivisti kodin ja lasten ja koulun ja työn ympärillä eikä se että ‘oi kuinka jännittävää ja eksoottista, asumme Intiassa!’ juurikaan aina arjessa näy eikä tunnu, niin tiedän että työllämme on merkitystä ja se merkitys kertaantuu jokaisen potilaan kanssa mitä meidän jo yli tuhatpäinen entisten kurssilaisten joukko tulee uransa aikana hoitamaan. Ja asenteet muuttuvat ja sitämyotä käytännöt.

P.S. Meille pääsee vapaaehtoistyöhön kirurgiankurssille ohjaamaan leikkauksia. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Englannin päätoimistoon chris@wvs.org.uk.