Ei kategoriaa

Vapaaehtoisena Elephant Conservation Centerissä, Laosissa

Vuonna 2014 (eli kolmannen eläinlääkisvuoteni keväällä) olin vapaaehtoistöissä Laosissa Sayabouryssa Elephant Conservation Centerissä (ECC). Kyseessä on työnorsujen ”eläkepaikka” kaukana kaikesta, jonne raskaissa metsätöissä olleet norsut ovat otettu lopuksi elämäkseen lähinnä oleskelemaan. Norsut elivät ainakin tuolloin ikään kuin puolivapaana; ne olivat yöt kiinni pitkällä ketjulla maastossa, jolloin ne pääsivät liikkumaan maastossa jonkin verran, mutteivät kuitenkaan täysin vapaana. Päivisin niitä uitettiin, kävelytettiin, vietiin samoilemaan metsään ja niiden avulla demonstroitiin norsujen koulutusta Laosissa (ja Kaakkois-Aasiassa muutenkin).

Paikan tarkoituksena on paitsi turvata raskaissa oloissa eläneille norsuille leppoisampi paikka elää, myös kouluttaa turisteja aasiannorsusta, sen levinneisyydestä ja ongelmista luonnossa sekä hyvinvointihaasteista vankeudessa. Keskus omistaa reippaan 100 hehtaarin alueen, josta norsut saavat pääasiassa ruokansa.

Keskus on rahoitettu pääasiassa siellä käyvien turistien rahoilla, ja se tekee läheistä yhteistyötä aasialaisen norsutyöryhmän kanssa, joka työskentelee vankeudessa elävien norsujen elinolojen parantamiseksi. Lisäksi keskus pyrkii aktiivisesti kouluttamaan mahouteja eli norsunajajia sekä sisäänajamaan vähitellen uusia koulutusmetodeja vanhojen, usein eläimelle melko julmien keinojen sijaan. Norsujen työkäytöllä on Kaakkois-Aasiassa pitkät ja vahvat perinteet, eikä paikallisilla eläinten omistajilla ole usein tietoa eikä keinoja kovin eläinystävälliseen käsittelyyn.

Oma harjoitteluni keskuksessa kesti tuolloin reilun viikon verran ajankäytöllisistä syistä, mutta mahdollista olisi ollut valita myös useamman viikon kestävä Veterinary Program. Tämän hetkisistä harjoittelumahdollisuuksista keskuksessa en ole tietoinen. Vapaaehtoistyöntekijät auttoivat kaikenlaisissa pikkuaskareissa mitä keskuksessa kulloinkin sattui olemaan, esimerkiksi vauvanorsun aitauksen paranteleminen, maan kaivaminen, puutarhan ylläpito, veden kantaminen jne. Pääapu, jonka turistit tuovat, on kuitenkin toki heidän harjoittelustaan maksama raha.

Tuolloin keskuksessa työskenteli kokoaikaisesti eläinlääkäri sekä biologi, joilta eläinlääketieteen opiskelija oppi paljon. Käsittääkseni (mutten ole varma) tällä hetkellä keskuksessa ei asu kokoaikaista eläinlääkäriä, mutta elefanttispesialisti vierailee säännöllisesti.

Semi-villieläinpraktiikasta, norsuista, laosilaisesta kulttuurista ja luonnosta kiinnostuneelle ECC:llä asuminen on erittäin hyvä kokemus. Harjoitteluun tullessa avuksi kuitenkin on avoin mieli sekä valmius asua erittäin alkeellisissa oloissa. Huone on alkeellinen bambuoksahökkeli, lämmintä tai kylmää vettä ei aina tule ja esimerkiksi illan tullen petiin mennessä lakanat täytyy aina tarkistaa skorpionien ja käärmeiden varalta. Ruoka on simppeliä ja kevyttä. Matka keskukseen Luang Prapangista on melko pitkä ja bussi ajaa kovaa jyrkkiä pikkuvuoristoteitä. Malaria ja muut trooppiset sairaudet ovat erittäin mahdollisia matkatuomisia tai jo matkan päällä nautittavia bonuksia. Kauppoja ja palveluita ei ole kuin tuntien matkojen päässä eikä paikallinen väki puhu juurikaan englantia. Paikallisten eläintenpito- ja koulutuskäytäntöjen näkeminen herättää länsimaalaisessa, esimerkiksi positiiviseen ehdollistamiseen tottuneessa kävijässä monenlaisia tunteita ja ajatuksia.

Mikäli nämä asiat näkee seikkailuna ja maailmankatsomusta avartavana matkana ongelmavuoren sijaan sekä elää kaiken mahdollisen mieluummin positiivisen ja oppimiskokemuksen kautta, on harjoittelu ECC:ssa tai vastaavassa paikassa aivan varmasti huikea kokemus – ainakin itselleni se oli mahtava ja mielenkiintoinen reissu! 🙂

Lisää tietoa keskuksesta sekä tämänhetkisistä harjoittelumahdollisuuksista (joista en siis itse enää ole tietoinen) löytyy keskuksen internetsivuilta osoitteesta: https://www.elephantconservationcenter.com

Henna Kaarakainen, ELK (c68)